tiistai 11. kesäkuuta 2013

Parasta naposteltavaa ikinä: Guacamole ja salsa

Guacamole ja salsaMun lempparisnack on ehdottomasti guacamole sekä salsa ja tietty itsetehtyinä. Niitä kaupan purnukoissa olevia mössöjä ei voi kutsua lähellekään salsaksi tai guacamoleksi. Itsetehtyinä guacamole ja salsa sisältävät aivan superisti kaikkea hyvää iholle ja keholle yleisesti (eli näitä voi syödä hyvällä omallatunnolla). Ainut miinuspuoli on ne tortillasipsit, joiden avulla näitä herkkuja kauhotaan suuhun. No, kesällä kummiski hikoilee paljon, joten suolot ovat tervetulleita. Eikö niin?

Guacamole ja salsa

Parhautta on se, että saa napostella guacamolea sekä salsaa kauniina kesäiltana ja hörppiä Sol-olutta, jossa on limelohko mukana. Kesä se vasta on ihanaa aikaa!

Guacamole ja salsaGuacamole (usealle henkilölle)

4 avokadoa
2 tomaattia
1  pieni punasipuli
1-2 chiliä
2 limeä
suolaa
(korianteria)

1. Halkaise avokadot ja pilko ruokalusikalla isoiksi lohkoiksi
2. Leikkaa tomaateista vetinen siemenkota pois. Pilko tomaatit ja sipuli ja chili pieneksi.
3. Purista limen mehu guacamolen joukkoon
4. Sekoita seoksesta mukavan tasainen

Huom! Guacamole alkaa tummumaan melko pian valmistuksen jälkeen. Olen kuullut legendaa, että avokadon kiven jättäminen guacamoleen estäisi tummumisen... Itse kuitenkin luotan siihen, että valmistan Guacamolen juuri ennen tarjoilua, jotta se pysyy ihanan vihreänä.

Guacamole ja salsaSalsa (usealle henkilölle)

6 tomaattia
1 punasipuli
punainen paprika
vihreä paprika
1-2 chiliä
suolaa
limeä
korianteria
minttua

1. Poista tomaatista vetinen siemenkota. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi.
2. Kuutioi punasipuli, paprikat ja chili
3. Hienonna korianteri ja minttu
4. Sekoita kaikki aineet keskenään ja purista päälle runsaasti limen mehua ja rouhi päälle suolaa

Guacamole ja salsa
Pahoittelen, että blogini on ollut viimeaikoina hiukan hiljainen. Syy on muutto uusille huudeille ja koko viime viikonlopun olinkin kiinni tätini häissä ja muissa sukukarkeloissa. 


4 kommenttia:

  1. Oi näyttääpä hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:) Kannattaa kokeilla tehdä näitä, koska ne on suorastaan uberhelppoja ;)

      Poista
  2. No huh ja huh, nyt tuli huono omatunto, ku en oo ikkää tuota salsaa teheny ite, vaa sitä kaupan purkkisalsaa o tullu ostettua... pakko kokkeilla... ja samote tuota guacamolea, ehottomasti!! En oo ikkää ollu perunalastujen ystävä, mun herkkua o nuo maissilastut, slurps... nyt piti iha nielasta, harmi ku ei oo kaapisa yhtää :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihan turhaan! Kannattaa kokeilla, koska sen jälkeen et halua enää palata kaupan versioihin - mä lupaan ;)

      Poista