tiistai 29. tammikuuta 2013

Mini suppilovahveropiiraat

Mini suppilovahveropiiraat











Kuten aikaisemmin mainitsin, niin Pinterest toimii yhtenä suurimpana innoittajanani keittiön puolella. Innostun aivan älyttömästi kauniisti asetelluista annoksista. Täältä löydät ruoka-aiheiset pinnailuni.

Bongasin myös nämä pienet sienipiiraat Pinterestin puolelta ja enhän mä voinut olla tekemättä niitä, koska kaikki ainekset löytyivät jo valmiiksi! Kerrankin näin ;)

Mini suppilovahveropiiraat
Mini suppilovahveropiiraat (12-14 piirakkaa)

5 levyä voitaikinaa 
kananmuna
0,25 dl pakastettuja suppilovahveroita
sipuli
suolaa
pippuria
timjamia
gouda juustoa tai jotain muuta juustoa
lehtipersiljaa

1. Silppua sipuli hienoksi
2. Paista pannulla sipulit ja sienet ja mausta ne
3. Leikkaa voitaikinasta lasin avulla ympyröitä. Ylijäämä reunapaloista muotoile samanlaisia ja samanpaksuisia ympyröitä kuin lasin avulla leikatut ovat
4. Voitele ympyrät kananmunalla
5. Kasaa voitaikinan päälle sieniseos ja raasta päälle juustoa
7. Paista uunissa 200 asteessa noin 10-15 min tai kunnes juusto on sulanut ja reunat ovat kullakeltaisia
6. Koristele sienipiirakat lehtipersiljalla

Mini suppilovahveropiiraat
Pinterestin lisäksi yksi suuri inspiraation lähde mulle on ruokalehdet ja Glorian ruoka ja koti erityisesti. Se lehti on täynnä mitä ihanampia kuvia ja reseptejä! Mulla on tapana selata niitä lehtiä aina, kun haluan tehdä jotain uutta.



keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Seuraa minua Pinterestissä!

Yhtenä suurimpana inspiraation lähteenä leivontaan ja kokkailuun minulle toimii Pinterest. Huomaan todella usein kokkailevani jotain saman tyylistä, mitä olen Pinterestin puolella nähnyt. Ja AIVAN liian usein huomaan jumittuvani Pinterestin valloittavien kuvien maailmaan...

Jeps, meitsille on kehittynyt some-addiktio! Kaikki ne kauniit kuvat erilaisista ruoista, upeista sisustuksista sekä muista kauniista asioista koukuttavat minut täysin!

Seuraa minua Pinterestissä, niin saat esimakua muun muassa tulevista leipomisistani ja kokkailuistani!;)




Mun Lumia sanoi itsensä irti ennen vuoden vaihdetta ja nyt olen saanut käyttööni iPhone 5 ja olen niin rakastunut siihen! Sillä pinnailutkin onnistuvat kuin unelma! Kiitos uuden puhelimeni, olen päässyt taas ottamaan kuvia arkea piristävistä asioista, joten ehkä pian on luvassa taas My life through Lumia iPhone postauksia!

Olen lähdössä aikaisten huomen aamulla kohti Isoa-Syötettä viettämään mahtavaa lomaa kaveriporukalla ja siellä tulee varmasti napsittua kuvia. Luvassa on lautailua, hyvää ruokaa ja ihania ystäviä mitä parhaimmassa ympäristössä! Love it!:)

Tällä hetkellä unelmoin mahdollisuudesta saada Starbucksin kahvia huomen aamulla. Se nimittäin tulisi tarpeeseen, koska meidän lento lähtee jo kuudelta, mikä puolestaan tarkoittaa herätystä neljän jälkeen! Mutta nyt hoidan pakkailut loppuun ja suuntaan unten maille.



maanantai 21. tammikuuta 2013

Creme Brulee - jälkiruokien klassikko

Creme Brulee

Creme brulee on yksi meitsin lemppari jälkkäreistä ja niin on myös mun iskän. Sen ensikohtaaminen tämän kaikkien jälkkäreiden äidin kanssa tapahtui vuosia sitten rapakon toisella puolella kaupungissa nimeltä Gettysburg. Iskälle Gettysburg ei ole enää se kaupunki, jossa käytiin suuri taistelu sisällisodan aikaan,vaan se paikka, missä se maistoi ensimmäisen kerran creme bruleeta kiinalaisessa ravintolassa. Kyllä, kuulitte oikein. Kiinalaisessa. 

Pirun hyvää creme bruleeta se olikin. Se on jäänyt myös mun mieleen, mutta on se silti aika vaikeaa uskoa, että kiinalaisen ravintolan buffetpöydästä (jälkkäriosio tietty) löyty creme bruleeta! Ehkä paikan kokki halusi kokeilla jonkinlaista fuusiokeittiötä ;)

Aina tietyn väliajoin iskä pyytää, että tekisin creme bruleeta ja niin sen aika tuli myös viime viikonloppuna. 


Creme Brulee
Mä voisin syödä, vaikka kuinka monta creme brulee annosta putkeen, koska sen ihana pehmeän vaniljainen maku rapealla sokeripinnalla ei petä koskaan. Se on suorastaan syntisen hyvää! Yleensä nuolen myös sen kattilan, jossa olen keittänyt kermaseoksen, oikein antaumuksella. On se kerman, sokerin ja vaniljan yhdistelmä niin pettämätön.

Creme brulee (neljälle)

1/2 vaniljatanko
2 1/2 dl kuohukermaa
1/2 dl maitoa
1/2 dl sokeria
3 keltuaista

1. Kaada kattilaan kerma, maito ja sokeri
2. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet veitsellä. Lisää kerma seokseen siemenet sekä tangot. Sekoita koko ajan
3. Kiehauta seos ja nosta se jäähtymään. Poista vaniljatangot nesteestä
4. Vatkaa keltuaisten rakenne rikki (älä vaahdota) ja lisää ne ohuena nauhana kerman sekaan
5. Kaada seos annosvuokiin ja nosta vuoat uunipellille, jossa on kuumaa vettä noin puoleenväliin vuokaa
6. Paista 150 asteessa noin tunti. Jäähdytä ja laita jääkaappiin ainakin kolmeksi tunniksi
7. Ennen tarjoilua sirottele päälle sokeria ja karamellisoi sokeri kullanruskeaksi tohottimen eli sellaisen kaasulampun avulla. Itse kutsun sitä tuttavallisesti tulituslaitteeksi;)


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Minihampurilaiset

Kotihampparit on täydellistä sunnuntairuokaa, koska ne on helppo tehdä ja älyttömän hyviä! Ne on täydellinen yhdistelmä sunnuntain ruokaohjelmien kanssa, koska niitä ohjelmia ei vaan voi katsoa ilman omia herkkuja. Hyvä puoli on myös se, että niitä voi varioida ihan oman fiiliksen mukaan. Tällä kertaa luvassa oli ihan perinteiset hampparit ja niistä tuli miniversioita, koska tekemäni sämpylät olivat hiukan keskikokoa pienempiä. Ups.


Mun mielestä perinteisessä kotitekoisessa hampparissa tulisi aina olla sitä cheddar-hampurilaisjuustoa (tällä kertaa sitä ei valitettavasti ollut), tomaattia sekä maustekurkkuja. Tietty myös sipuli, ketsuppi, majoneesi ja salaatti kuuluvat myös mukaan. 

Mä tosiaan innostuin tekemään itse hampparisämpylöitä, koska en tykkää niistä kauppojen sämpylöistä. Näiden sämpylöiden teko onnistui todella helposti, vaikka käsilihakset olivat koetuksella taikinaa vaivatessa:) 
Hampurilaissämpylät

Tässä sämpylät valmistautuivat kohoamaan...

HampurilaissämpylätJa tässä ne ovat kohonneina.

Hampurilaissämpylöiden ohje löytyy täältä. Olen tehnyt samalla Helene Johanssonin ohjeella myös hot dog -sämpylöitä. Tällä ohjeella sämpylöistä tulee ihanan pehmeitä ja kuohkeita. Jos et halua tehdä pieniä sämpylöitä, niin jaa taikina noin 8 osaan, niin saat reilumman kokoisia sämpylöitä.

Nämä hampparisämpylät on todella näppäriä, koska niitä voi tehdä ison satsin kerrallaan ja laittaa osan sämpylöistä pakkaseen.

kotihampurilaiset



Minihampurilaiset (kahdelle)

200 g jauhelihaa
tomaatti
1/2 sipuli
maustekurkkuja
salaattia
juustoa
ketsuppia
hampurilaismajoneesia
hampurilaissämpylöitä

1. Pyöritä jauhelihasta neljä pihviä ja paista ne pannulla. 
2. Lisää juustoviipaleet pihvien päälle
3. Viipaloi sipuli, tomaatti ja revi salaatin lehtiä sopivan kokoisiksi paloiksi
4. Halkaise hampurilaissämpylä ja laita se paahtimeen
5. Kasaa hamppari itsellesi mieluisessa järjestyksessä


tiistai 15. tammikuuta 2013

Lauantai-illan katkarapusalsa

Katkarapusalsa


Kuten aikaisemmin mainitsinkin, tein lauantaina leffanaposteltavaksi katkarapusalsaa ja täytyy sanoa, että olen ihan myyty! Katkaravut sopivat todella kivasti salsan joukkoon. Suuri bonus näissä leffaeväissä oli myös se, että salsan ja maissilastujen combo paljon terveellisempää kuin esim. siput ja dippi tai iso pussi irtokarkkeja tai...lista on loputon.

Katkarapusalsa
KatkarapusalsaTämä salsan voi hyvin tehdä joko katkaravuilla tai ilman. Itse päätin hyödyntää pakkasessa jo tovin pyörineen katkarapupussin jämät ja siksi ne päätyivätkin salsan kaveriksi. Katkaravut tekivät salsasta kivan ruokaisen ja muut herkuttelut jäikin aika vähäisiksi...ainakin melkein ;)

Katkarapusalsa (1-2 henkilölle)

iso tomaatti tai kaksi keskikokoista
3/4 paprikaa
jalopeno
1/2 chili
1/2 punasipuli
iso kourallinen korianteria
1 1/2 dl katkarapuja
suolaa
1/2 limen mehu

Tämän salsan tekeminen on aivan äärettömän helppoa! Tämän eteen ei pidä kuin vain pilkkoa ja pilkkoa saakin aivan sielun kyllyydestä! Ja se kannattaa:) Kun kaikki on pilkottu, niin sitten mausta salsa suolalla sekä limen mehulla. Suola sopii täydellisesti tomaatin kanssa, joten se kannattaa muistaa lisätä salsan joukkoon.

 Jos et ole chilin hyvä kaveri, niin sen määrää voi pienentää.


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Aamiaisleipä

Viikonloppuaamut ovat ihania! En tiedä mitään ihanampaa kuin sen, että saa syödä rauhassa sekä nauttia siitä, että on saanut nukkua niin pitkään kuin huvittaa! Liian usein kuitenkin huomaan, että kello on yli kymmenen, kun herään. Mulla on erittäin hyvät unenlahjat ja voisin nukkua helposti pitkälle päivään ellei huono omatunto rupeaisi vaivaamaan...
Aamiasleipä
Tänä viikonloppuna päätin ottaa ihan rennosti, koska tuleva viikko tulee olemaan aika hektinen. Lauantai-ilta tulikin sitten vietettyä ihan rennoissa merkeissä leffaa katsellessa. Leffanaposteltavaksi tein ihanaa katkarapusalsaa, mutta kerron siitä lisää vähän myöhemmin:). Koska eilinen tuli vietettyä rauhallisissa tunnelmissa, niin tänä aamuna oli ihana herätä pirteänä ja valmistaa aamupalaa. Tuloksena oli aamiasleipä.

Aamiasleipä

Aamiaisleipä on oiva valinta silloin, kun perinteinen muna-pekoni -annos ei kiinnosta. Tätä aamiasleipää saa muunneltua aina sen mukaan, mitä jääkaapista löytyy. Ehkä herkullisinta tässä leivässä on se, että kanamunan keltuainen hajoaa leipää leikattaessa ja se leviää koko leivän päälle. Keltuainen toimii täydellisenä kastikkeena leivälle, nam! Toinen suosikkileipäni on uppomunaleipä paremmin tunnettuna eggs benedict.

Aamiaisleipä (yhdelle)

kaksi palaa leipää
emmentaljuustoa
goudaa
tomaattia
pekonia oman mielen mukaan
n. kourallinen pinaattia
kananmuna
suolaa
pippuria


1. Paista pekonit pannulla ja laita ne sivuun odottamaan
2. Levitä leipien päälle oliiviöljyä ja kasaa toisen leivän päälle ensin emmentaljuustoa sitten pekonit ja seuraavaksi tomaatit sekä gouda ja lopuksi toinen leipä. Lisää päälimmäisen leivän päälle goudaa. Paista leipiä uunissa noin 10-15 min 170 asteessa
3. Leipien ollessa uunissa paista kananmuna
4. Kun leivät ovat olleet uunissa tarvittavan ajan, ota ne pois.
5. Lisää päälimmäisen leivän päälle ensin koirallinen pinaattia ja sitten paistettu kananmuna
6. Mausta suolalla ja pippurilla

Nyt sitten odotellaan seuraavaa viikonloppua, jolloin on taas aikaa oikeasti nautiskella aamiaista eikä vain hotkaista sitä naamariin.


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vihersmoothie kokeilu

Pinaatti-marja smoothie















Näin uuden vuoden kunniaksi ajattelin tehdä kropalleni pienen palveluksen, joten tein vihersmoothien. Smoothiesta tuli loppuenlopuksi kuitenkin punertavaa, koska innostuin lisäämään marjoja oikein urakalla.

Mun vihreä ainesosa oli pinaatti. Seuraavalla kerralla aion kokeilla lehtikaalia, avokadoa sekä mangoa. Silloin tulee todennäköisesti oikeasti vihreää smoothieta eikä tällaista epämääräisen harmaanpunaista :)

Pinaatti-marja smoothiePinaatti-marja smoothie

kaksi kourallista pinaattia
banaani
3 dl marjoja (itse käytin pirkan pakastemarjasekoitusta)
2 dl vettä
2 rkl kookoskermaa
n. 1 tl hunajaa

Tämän tekeminen saattaa tuntua ihan helkkarin vaikealta, mutta kyllä sä selviät! Believe in yourself! ;) Heitä kaikki ainekset vain blenderiin ja blenderi sitten vaan pörisemään! Voila! Smoothie on valmis.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Paahtopaistileipä

Paahtopaistileivät










Nämä lihaisat ja suorastaan miehiset paahtopaistileivät lähtivät piknikeväiksi. Kyllä, kuulitte oikein. Lähdin kaverini kanssa Helsingin Kaivariin piknikille näin talvisen sunnuntain kunniaksi.

Paahtopaistileipä (kahdelle)

2 siivua leipää leipää
n. 6 siivua paahtopaistia
majoneesia
salaattia
piparjuuritahnaa
suolaa
pippuria

1. Leikkaa kaksi leipäviipaletta ja leikkaa viipaleet vielä puoliksi
2. Voitele kaikki leivän puolikkaat majoneesilla
3. asettele kahden leivän päälle salaattia sekä paahtopaistia (3 siivua/leipä)
4. mausta suolalla ja pippurilla
5. lisää paahtopaistien päälle piparjuuritahnaa oman maun mukaan
6. laita kaksi majoneesilla voideltua leipää kanneksi täytettyjen leipien päälle



Pakkanen oli kyllä sen verran kova, että piknik ei kestänyt kovinkaan kauaa, koska eväät rupesi jäätymään. Onneksi mukana oli sentään lämmintä glögiä, koska ilman sitä reissu olisi jäänyt todella lyhyeksi. Onneksi saatiin kuitenkin paahtopaistileivät syötyä ja glögit juotua, mutta sen jälkeen oli pakko lähteä liikkeellee, jotta ei jäätynyt paikalleen.

Tultiin siihen tulokseen, että ehkä sitä pitää odottaa kevääseen asti kunnes pääsee nauttimaan ihanista eväsretkistä. Jälkkärit jäivät jopa syömättä, mutta kyllä omenaleivos maistui myös tässä kotisohvalla, vaikka siitä tuli ehkä hiukan tuhma olo. Kaikki uudenvuoden lupaukset herkuttelun vähentämisestä haihtui viimeistään nyt tuhkatuuleen. Mutta kyllä sitä saa aina välillä herkutella. Eikö niin?;)

torstai 3. tammikuuta 2013

Itämainen bataattikeitto

Itämainen bataattikeitto

Kylminä talvipäivinä sitä huomaa usein haaveilevansa hiukan mausteisemmasta ruoasta. Myös Thaimaan matkalta mukaan tarttuneet upeat maut ovat kivunneet mieleen ja saaneet aikaan pahemman luokan matkakuumeen. Kevään Skotlannin reissu tuntuu vielä aivan liian kaukaiselta. Siis AIVAN liian.

Thaimaan kaipuun tuloksena syntyi siis tämä itämainen bataattikeitto, jossa on kivasti potkua. Ja koristeena olleen korianterin tuoksu oli muuten taivaallinen! Miten korianteriin voikaan hurahtaa näin pahasti?


Itämainen bataattikeitto (neljälle)

2 keskikokoista sipulia
iso bataatti
pieni loraus öljyä
8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio

1 tl chilitahnaa (tämän voi jättää pois tai korvata ihan chilillä)
1 dl kookoskermaa

yhden limen mehu
pippuria
suolaa
tuore chili
1 tl kalakastiketta
yhden limen kuori
1 dl silputtua korianteria

Koristeluun
tuoretta chiliä
korianteria

1. Pilko sipuli ja bataatti pienemmiksi palasiksi
2. Kuullota sipuleita öljyssä kattilassa. Lisää mukaan myös sipulit ja anna niiden hautua kannen alla hetki
3. Lisää kattilaan vesi, kasvisliemikuutio, chilitahna, kookoskerma ja limetin mehu. Anna hautua noin 20-30 min.
4. Soseuta seos (lisää mukaan myös tuoretta korianteria noin dl)
5. Mausta keitto kalakastikkeella, suolalla, pippurilla, chilillä sekä limen kuorella
6. Koristele keitto korianterilla ja chilillä



Mä oon innostunut nyt viime aikoina tosi paljon erilaisista sosekeitoista. Todisteena tästä löytyyfeta-punajuurikeitton ohje, jota tein alkutalvesta.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden vuoden porolevite

Ihanaa uutta vuotta teille kaikille! Toivottavasti uuden vuoden juhlinnat on mennyt oikein passelisti ja hyviä lupauksia on annettu. Meitsillä on useampikin lupaus. Ihan vaan sen takia, että jonkun saisin pidettyä:)

Uuden vuoden valot

Juhlin uutta vuotta aivan parhaalla kaveriporukalla ja bileet oli järjestetty nyyttäriperiaatteella. Ensin suunnittelin tekeväni sinne söpöjä cupcakeja, jotka olisin koristellut syötävällä glitterillä (ehkä maailman coolein juttu!!!), mutta lopulta päätin väsätä sinne pieniä suolapaloja, koska arvelin niiden tekevän paremmin kauppansa.

ruisnapit porolevitteellä




Tuloksena oli siis ruisnapit porolevitteellä. Helppoa, nopeaa ja maukasta!

Porolevite

2 prk Cantadour piparjuuri tuorejuustoa
n. 60g savuporon sisäpaistin viipaleita
ruohosipulia


1. Pilko poroviipaleet pieniksi paloiksi
2. Tyhjennä tuorejuustopurkit tarjoiluastiaan
3. Lisää poroviipaleet tuorejuuston sekaan ja sekoita hyvin
4. Voitele ruisnappeihin porolevitettä
5. Hienonna ruohosipulia ja koristele silpulla ruisnapit

Väinämöisen palttoonapit on kyllä finger foodien kunkkuja! Ne on täydellisiä niin juustojen kuin erilaisten levitteiden kaverina ja porolevite ei ollut poikkeus ;)