perjantai 26. heinäkuuta 2013

Huikeat valmistujaispippalot

Viime lauantaina me juhlittiin Veinan kanssa valmistumistamme. Me kummatkin saatiin tradenomin paperit haltterin kesäkuussa ja tätä asiaahan piti sitten juhlistaa tarvittavin juhlamenoin. Koska meidän ystäväpiiri koostuu aikalailla samoista henkilöistä, päätettiin me järkätä yhteiset pippalot. Me valmisteltiin juhlia usean päivän ajan suurella innolla ja me loihdittiin keittiössä aika upeita herkkuja, vaikka itse sanonkin;).

Me tehtiin kaikki ruoat ihan itse alusta loppuun. Pari kertaa meinasi pieni paniikki iskeä, mutta hyvällä hengitystaktiikalla niistäkin ongelmista selvittiin.

Tarjolla oli monenlaista janojuomaa ja me saatiin lainaan hienot sinkkisaavit, joista kylmät juomat oli kiva tarjota. Mä olin erityisen ylpeä meidän Sol-oluista, koska ne sopi täydellisesti meidän tunnelmaan. Limen lohkot jää kuvassa piiloon, mutta ne oli esillä emaloiduissa moteissa. Ne oli aika ubersöpöt ;).


Sangria-kyltistä löytyi kameran uumenista kuva, mutta ei itse sangriasta! Tarjolla oli kuitenkin sellaista valkoviinipohjaista sangriaa, jonka päällä killui eri sitrushedelmien viipaleita.




Kaadettin vähän kuplajuomaa vieraille.


Juhlavieraille tarjottiin tietenkin kuohuvaa. Me tarjottin Proseccoa, joka oli kärrätty Virosta ja ostettu aika sokkona, mutta todella hyvältä se maistui. Eli hakuammunta meni aivan nappiin!

creme minon ja gazpacho
Alkuun tarjolla oli kylmiä keittoja, jotka tarjottiin shotin muodossa. Me oltiin väsätty ranskalainen kylmä hernekeitto eli creme ninon ja kylmä kasviskeitto gazpacho. Me tehtiin nämä etukäteen, joten creme ninoniin ei tullut kuohuvaa, vaan se korvattiin viinillä. Creme ninonin koristelua varten me tehtiin yrttiöljyä, jota tiputettiin pari pisaraa keiton päälle ja sekotettiin vielä grillitikulla. Gazpachossa oli ohut selleritikku koristeena, jolla sai myös kivasti kaavittua viimeisetkin keiton jämät lasista.

mansikka-vuohenjuustosalaatti
Alkupaloihin kuului myös kaksi salaattia. Toinen oli sellainen, jossa oli salaatin lisäksi vuohenjuustoa, mansikkaa, vesimelonia ja suolapähkinöitä. Tämä oli kieltämättä ihanan kesäinen salaatti ja suolapähkinät toivat kivan jujun salaattiin!

herne-fetasalaatti
Toisessa salaatissa oli pinaattia, herneitä, fetaa ja pinjansiemeniä ja lisäpotkuna päällä oli sitruksinen kastike, joka toi ihanan vivahteen salaattiin.


Leipien kanssa tarjolla oli hummusta, joka oli myös tehty ihan ite. Hummus me koristeltiin oliiviöljyllä ja parilla oliivilla. Leivät me ostettiin ihan ronskisti kaupasta, koska muiden ruokien kanssa oli paljon hommaa.

Pääruokana oli tacoja, joiden täytteeksi sai valita joko pulled porkia ja tulista katkarapulisuketta. Valitettavasti niistä ei tullut kuvaa, koska ne oli hauteessa piilossa ja kaiken tohinan keskellä niiden kuvaaminen unohtui, koska ne ei ollut niin selkeästi esillä.

Tacojen lisukkeena oli tietysti salsaa ja guacamolea, kirkasta coleslaw-salaattia, hillottuja punasipuleita, chili-valkosipulimajoneesia, crème fraîchea sekä jalopenoja lisäpotkua tuomaan.


Mulla ei ole mitään tarkkoja ohjeita ylhäällä, koska monet ruoat tehtiin makutuntumalla, mutta jos jotakuta kiinnostaa suuntaa-antavat reseptit, niin kertokaa vaan :)

Tässä vielä fiilistelykuvia ruokapöydän ympäriltä.




Juhlat oli kyllä todella onnistuneet ja oli ihana järkätä pippalot ihanan Vänän kanssa. Kaikki meni todella putkeen, vaikka välillä meinasi paniikki iskeä!:D

Ihanaa viikonloppua kaikille! Mä vietän viikonlopun pohjanmaalla sukulaisia treffatessa sekä Suomen kesästä nauttien.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Sneak peak uuden kodin sisustukseen

Pahoitelen tätä pitkään jatkunutta hiljaisuutta täällä blogin puolella. Kesä ja sen ihanan lämpimät illat ovat vieneet mennessään ja nolottaa myöntää, että kokkailut täällä uudessa kämpässä ovat olleet TODELLA vähäisiä. Toivottavasti asiaan tulee muutos nyt, kun vihdoin sain hankittua ruokapöydän (nimimerkillä: jakkaran päällä kököttäminen ja sen päällä syöminen ei ole ollut mitään herkkua!).

Mä olen todella ihastunut tähän tammiseen ruokapöytään, jonka löysin Ikeasta! Tämä on tosi kiva sen puolesta, että pöydän kannen voi hioa ja öljytä uudestaan, jos siihen tulee jotain isompia jälkiä. Tuolit bongasin kirppikseltä Tikkurilasta.

kreikkalainen salaatti
Eilen onneksi sain vihdoin ja viimein ruokapöydän ja ensimmäinen ruoka, jonka sen äärestä söin oli kreikkalainen salaatti. Nam, se on yksi mun ehdottomista lemppareista! Mulle tulikin tästä kova kaipuu Kreikan lämpöön.

kreikkalainen salaatti
Mä olen todella innoissani laittanut tätä kämppää tai ainakin ideoinut, koska päätin sisustaa ihan ajan kanssa - en nimittäin halua ostaa mitään turhaa. Lisäksi haluan tästä 27 neliöstä kaiken hyödyn irti. Rajoittava asia on myös budjetti, joka ei valitettavasti ole niin iso kuin toivoisin!:D Tarkoitukseni on yhdistää kirppiksiä, Ikeaa, Finnish Desingn Shoppia sekä muiden sisustusliikkeiden antia sopivassa suhteessa. Toiveena on, että jokainen huonekalu olisi sellainen, josta pidän myös 10 vuoden päästä. Tämä on kyllä aika HC-tavoite :).

tamminen ruokapöytä

Jos jollain muulla on sisustuspuuhat meneillään, haluan vinkata Alvhem-sivuston upeista inspiraatiokuvista! Itse käyn kyseisillä sivuilla aina tietyin väliajoin bongailemassa myytäviä asuntoja, joista saa idiksiä oman kodin sisustukseen. Mun koneelle onkin kerääntynyt aikamoinen kansio sisustuskuvia vuosien varrella!

avainhyllyTänä viikonloppuna mä juhlistan valmistumistani. Me järkätään kaverin kanssa ihanat yhteisbileet meidän kavereille. Toivottavasti kerkeän napsimaan kuvia illan aikana, jotta voin jakaa tunnelmia myös teidän kanssa!

Toivottavasti teidän kaikkien kesä on mennyt ihanasti ja ootte päässeet nauttimaan auringosta ja kesän taianomaisista illoista.