tiistai 31. heinäkuuta 2012

Life begins at the end of your comfort zone



Kesä on kyllä mahtia aikaa. Silloin voi iltaisin haahuilla ympäri kaupunkia ja nauttia elämästä ja tietty itse kesästä. Parasta ovat myös extempore piknikit. Näiden piknikkien eväät eivät aina ole sitä gourmet-tasoa, mutta maistuvat silti aivan tajuttoman hyviltä.


Tämänkertainen piknikkimme oli juuri sitä extempore piknik sarjaa. Kaupungilla kierrellessämme tulimme yhtäkkiä siihen tulokseen, että nyt lähdetään Kaivariin nautiskelemaan ihanasta ilmasta ja tällaiset pikaeväät tarttuivat mukaan Stockan Herkusta. 


Luomu juureslastuja oli pakko kokeilla, koska ne kuulosti niin ihanan suomalaisilta ja maukkailta. Sitä ne myös olivat. Perinteiset perunalastut eivät myöskään pettäneet! 

Täydellinen combo: Kylmä olut ja suolaiset sipsit. Kyllä kelpaa nauttia Suomen kesästä!

Tämä ensimmäinen postaukseni on johdatus siihen, mitä blogini tulee pitämään sisällään - Elämästä ja erityisesti ruoasta nautiskelua. Rakkauteni ruokaan tulee olemaan ehdottomasti pääosassa. Se tarkoittaa, että blogini täyttyy erilaisista resepteistä, ruokakokemuksistani & muusta hömpästä.  

Olen suunnitellut varmaan vuoden verran tämän blogin perustamista ja olen iloinen, että tämä päivä koitti vihdoin. Kohtasin omat pelkoni ja otin "huiman" askeleen, jos niin voi sanoa. Helppoa on puhua unelmista, mutta toinen asia on toteuttaa niitä. Eikö niin? Mutta niinhän se on, että life begins at the end of your comfort zone. Nyt toteutan unelmaani ja jaan rakkauttani ruokaan teidä kanssa.

Mutta se turhista löpinöistä.

Tervetuloa lukemaan Urban flavoursia!:)