sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Mehevät sitruunamuffinssit

mehevät sitruunamuffinssit
Perjantai-iltana mulle iski aivan kamala makeanhimo, joten äidin kaapin antimista piti väsätä jotain herkkua. Päädyin sitruunamufiinsseihin ja onneksi päädyinkin! Nämä sitruunamuffinssit olivat ihanan meheviä ja niin yksinkertaisia valmistaa! Sitruunaa lukuunottamatta näihin tuli vain sellaisia aineksia, jotka yleensä aina löytyvät kaapista. 

Itselläni ei sitruuna ollut käytettävissä, muttä äitillä sattui olemaan kuivatettua sitruunajauhoa. Pitää varmaan hommata itsekkin tätä samaista sitruunajauhoa omaankin kaappiin, koska sen verran kätevä juttu oli!

mehevät sitruunamuffinssit

Sitruunamuffinssit (n.12 isoa muffinssia)

150 g margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
sitruunan raastettu kuori
3 rkl sitruunan mehua
1 dl maitoa

1. Vaahdota margariini ja sokeri
2. Lisää mukaan munat
3. Sekoita kuivat aineet ja sitruunan kuori keskenään
4. Lisää margariini-sokerivaahtoon vuorotellen maidon ja sitruunamehun kanssa
5. Annostele taikina muffinssivuokiin
6. Paista 200 asteessa noin 15-20 min

Näihin sitruunamuffinseihin sopii todella hyvin joku rahkatäyte! Tee silloin niin, että annostele vuokaan noin lusikallinen taikinaa, jonka jälkeen lisää esim. sitruunarahkaa noin ruokalusikallisen verran ja sen jälkeen lisää vielä lusikallinen tai useampi taikinaa.

Viikonloppu on sujunut ihanan leppoisissa tunnelmissa tehden vielä pieniä muutoksia oppariin sekä nauttien perheen seurasta täällä Porvoossa. Ihanaa, että ensi viikolla on vappu ja lähtö Edinburghiin!  Pitää yrittää saada duunihommat ja oppari sellaiseen vaiheeseen alkuviikosta, että loppuviikosta voi vaan fiilistellä tulevaa matkaa ja tietty miettiä, että mitä sitä ottaa mukaan matkalle!:)

Oon muuten maailman huonoin pakkaaja, joten tulen roudaamaan varmaan tälläkin kertaa paljon kaikkea ylimääräistä mukaan matkalle...

Ihanaa sunnuntaita kaikille!:)

1 kommentti: