keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Huikea blogiarvonta!

Leila Lindholm Pala kakkua
Viime aikoina blogini on saanut jonkin verran uusia seuraajia sen ansiosta haluaisin arpoa kaikkien teidän lukijoiden kesken Leila Lindholmin kirjan Pala kakkua - ja paljon muuta sekä muffinssipellin. Muffinssipelti on mun mielestä yksi hyödyllisimmistä jutuista keittiössä, koska sen avulla voi tehdä vaikka mitä - Kaikkea aina muffinsseista, runebergintorttuihin ja suolaisiin leivonnaisiin! Joten toivottavasti se tulee ahkeraan käyttöön jollain teistä.

Leila on yksi mun lempparileipureista ja samalla, kun ostin kirjan itselleni, päätin ostaa sen myös jollekin teistä. Kirja on pullollaan herkullisen näköisiä leivoksia ja kakkuja, joten kokeiltavaa riittää!

Leila Lindholm Pala kakkua
Koska sinne ruudun toiselle puolelle on tosiaan tullut uusia henkilöitä, haluaisin tutustua teihin hiukan paremmin, joten osallistuaksesi kilpailuun:

1. klikkaa itsesi blogini lukijaksi bloggerin puolella, jos et vielä sitä ole
2. jätä kommentti, jossa kerrot itsestäsi jotain 
3. jättä toive, mitä toivoisit minun leipovan/kokkailevan tämän kevään aikana

Teillä on aikaa osallistua arvontaan ensi maanantaihin 11.3.2013 kello 23.00 asti! Varmistakaa, että blogger-profiilista löytyy sähköpostiosoite, jotta saan otettua yhteyttä voittajaan tai vaihtoehtoisesti voit myös jättää sähköpostiosoitteesi kommentin yhteyteen.

HUOM! Arvonta on päättynyt.

Tsemppiä arvontaan!:)

Leila Lindholm Pala kakkua

13 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa ehdottomasti! Etsiskelin uusia ruokablogeja ja eksyin tänne - blogisi on tosi ihana uusi tuttavuus! Minä olen sellainen sunnuntaikokkailija, joka kaipaisi vähän sysäystä parempien ruokien tekemiseen. Uusia helppoja, mutta maukkaita ruokaohjeita siis kaipailen :)

    VastaaPoista
  2. Mukana ollaan! Odottelen innolla arkisen helppoja ruokia, joista voi innostua :) myös helppotekoisia ja tuttuja ruokia mielenkiintoisilla twisteillä olisi kiva nähdä!

    VastaaPoista
  3. Ja mukkaan kans, määhä tänne vasta eksyin, ku ettiin reikkalaiste ruokien räsehtejä ja heti jäin koukkuun, sulla o niiiiiiii ihania valokuvia, niitä kattelee iloksee monta kertaa... no sitte samalla harmittellee, että ku itte ei opi kuvvaamaa millää :/

    Määpä kovasti toivosin sun kokkailevan jonku ihanan lämpimän kasvislisäkkeen joka sopis paistin ja kermaperunoijen kansa tarjottavaksi noutopöytään... semmosta nimittäin ite kuumeisesti mietin kesäkuisiin häihin, joihin teen kaikki tarjoilut... kaikki ku ei siitä lihasta tykkää, ni toivosin semmosta kasvisruokaa joka passais sitte kalanki kansa tai kasvisruokana iha semmosennaa.... nii ja kaiken lisäksi se pitäs voija tehä etukättee... ja seki vielä pitäs huomioija, että mitäkä kasviksia o kohtuuella saatavilla kesäkuun alasu...onkoha semmosta keksittykkää, nää voisit keksiä :D

    Ps. Mulla ei ookkaa ku yks ainut räsehtikirja, suklaasemmone... ja Leila leipoo ohojelmaa kattoin tänä iltana ensimmäisen kerran elläissää!! Peukut pystyy, että onni mua potkasee :D

    VastaaPoista
  4. Mukana ollaan! Olen itse 18-vuotias keväällä valmistun ammattiin, joten olisi mukava saada uusia hyvä kokkailuja suolaiseen ja makeaan leivontaan. joita voisin itsekkin laittaa valmistujaisiini tarjolle. :)

    Sari.K-@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Hihi. Kasvissyöjänä toivoisin, että testaisit reseptissä lihan korvikkeen soijarouhetta/tofua/soijasuikaleita tms :)

    -j

    VastaaPoista
  6. Blogiasi on tullut seurailtua tässä jo jonkin aikaa... Ja kai se on osallistuttava, kun näin houkutteleva keittokirja-palkinto on tarjolla. :)

    Tämä lukija on tälläinen ruokakirjoja ahkerasti keittiöönsä keräilevä tapaus joka ennen kaikkea nauttii ruuan syömisestä, mutta myös sen laittamisesta ja rakastaa ihan vain ihanien ruokakuvien katselua. Ja se toive siitä kokkailusta, koska pulled pork oli jo kokattu (ja menee ehdottomasti resepti testiin, kunhan kyseinen ruoka taas seuraavan kerran uuniin päätyy) voisin haluta nähdä kivan reseptin suklaakakusta!

    Ja sähköposti varmuuden vuoksi, kun en mene vannomaan sen olevan näkösällä jossakin... vuokko_b_s(a)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Ai jotain ittestäni? No voisin ihan perus juttuina sanoo, että oon tosi ihana ja pirtsakka, syksyllä lukioon menevä tyttö, joka tykkää lukee blogiasi. Pinnallisen puoleni alla lymyilee syvällisempikin osio, joka tykkää syventyä elämän ongelmiin. Haaveilen kirjailijan urasta jaja, joko riitti??:D

    Toivoisin sun laittavan tänne jonkun tosi hyvän toscakakku-ohjeen tai jonkun vastaavan. Toscakakku ja-pulla on yks mun suosikki herkku, mutta ontuvia ohjeita on tllä hetkellä vaan omissa tiedoissani.

    hannaturkki@yahoo.fi

    VastaaPoista
  8. Leila on ihan lempparein! :D Ja jotain itsestäni.. Olen vielä aika onneton mitä tulee leipomiseen, mutta kovaa vauhtia kehittymässä pullan tuoksuiseksi vaimokkeeksi! Meillä mies on se joka enemmän leipoilee ja opettaa minua :D

    Joku hurmauskakkuohje ois kiva, sellainen jonka kautta käy tie miehen sydämeen :P Helppo homma eiks niin? :D

    pieniatarinoita@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Jos puhutaan leivonnasta niin meikäläinen on aika satunnainen leipoja. Olen niin perso makealle että en kertakaikkiaan uskalla luoda herkkuja, koska se tiedetään mihin ne päättyy. :D

    Voisit vääntää jonkun tortun vaikka. :D

    VastaaPoista
  10. Oi, mukana! Olen tyttö, joka inspiroituu kokkailuistasi (ja jakaa reseptit eteenpäin poikaystävän kokattavaksi kun tuppaan useimmiten vain mokailla...). Toivottavasti jatkat yhtä monipuolista rataa, mutta yks toive olisi jotain banaanista! Ihan mitä vaan, mutta mihin voi käyttää jo liian pehmeäksi menneet banskut kun itse huolin ne vain napsahtavan tuoreina ;---) Erikoisempi etninen keittiö olisi myös tervetullut tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äh niin ja sähköpostiosoite olisi tranquilize@live.com!

      Poista
  11. Kirjauduin nyt myös lukijaksi, huikean houkuttava arvonta! Muffinsipelti on ollut jo pidemmän aikaa `pitäisi-ensi-tilassa-hankkia`-listalla, paperiset muffinsivuoat kun ovat aikalailla hankalakäyttöisä ryhdittömyydessään..
    Toivoisin lisää suolaisten piirakoiden ja leivonnaisten ohjeita.
    teija(piste)lento(at)elisanet(piste)fi

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva blogi! Sattumoisin jostakin kautta eteeni tämäkin pomsahti, kivoja vinkkejä ja ohjeita! Täällä kotiäiti, aina uusia reseptejä testaileva, vaikkei mikään masterchef olekaan;)Helppoja arkiruoka ohjeita, sekä salaatteja, niitä ohjeita:) Osallistun myös arvontaan.

    VastaaPoista