torstai 3. tammikuuta 2013

Itämainen bataattikeitto

Itämainen bataattikeitto

Kylminä talvipäivinä sitä huomaa usein haaveilevansa hiukan mausteisemmasta ruoasta. Myös Thaimaan matkalta mukaan tarttuneet upeat maut ovat kivunneet mieleen ja saaneet aikaan pahemman luokan matkakuumeen. Kevään Skotlannin reissu tuntuu vielä aivan liian kaukaiselta. Siis AIVAN liian.

Thaimaan kaipuun tuloksena syntyi siis tämä itämainen bataattikeitto, jossa on kivasti potkua. Ja koristeena olleen korianterin tuoksu oli muuten taivaallinen! Miten korianteriin voikaan hurahtaa näin pahasti?


Itämainen bataattikeitto (neljälle)

2 keskikokoista sipulia
iso bataatti
pieni loraus öljyä
8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio

1 tl chilitahnaa (tämän voi jättää pois tai korvata ihan chilillä)
1 dl kookoskermaa

yhden limen mehu
pippuria
suolaa
tuore chili
1 tl kalakastiketta
yhden limen kuori
1 dl silputtua korianteria

Koristeluun
tuoretta chiliä
korianteria

1. Pilko sipuli ja bataatti pienemmiksi palasiksi
2. Kuullota sipuleita öljyssä kattilassa. Lisää mukaan myös sipulit ja anna niiden hautua kannen alla hetki
3. Lisää kattilaan vesi, kasvisliemikuutio, chilitahna, kookoskerma ja limetin mehu. Anna hautua noin 20-30 min.
4. Soseuta seos (lisää mukaan myös tuoretta korianteria noin dl)
5. Mausta keitto kalakastikkeella, suolalla, pippurilla, chilillä sekä limen kuorella
6. Koristele keitto korianterilla ja chilillä



Mä oon innostunut nyt viime aikoina tosi paljon erilaisista sosekeitoista. Todisteena tästä löytyyfeta-punajuurikeitton ohje, jota tein alkutalvesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti