lauantai 18. toukokuuta 2013

Sitruuna-basilikadrinkki

Sitruuna-basilikadrinkki

Mä tosiaan sain opinnäytetyöni valmiiksi tällä viikolla ja sitähän piti juhlistaa jotenkin. Tiistaina, kun saavuin kotiin kypsyysnäytteestä ja palauttamasta opparia, mä päätin tehdä sitruuna-basilikadrinkejä! Mä en ole koskaan ollut mikään kova drinkkien tekijä, mutta lisääntynyt auringonpaiste on saanut ihmeitä aikaan - sekä myös Pinterest, joka on täynnä mitä kauniimpia kuvia erilaisista juomista. I'm so addicted!:)

Sitruuna-basilikadrinkki
Mun lempidrinkki on mojito ja tässä drinkissä onkin aika paljon samaa kuin siinä. Sitruuna-basilikadrinkki

Sitruuna-basilikadrinkki (kahdelle tai neljälle)

5-6 sitruunaa
1,5 dl ruokokidesokeria
2,5 dl vettä
1,5-2 dl rommia
tuoretta basilikaa
paljon jäitä
vettä

1. Mittaa pannulle sokeri ja vesi. Lisää mukaan myös iso kourallinen basilikanlehtiä
2. Sekoita niin kauan kunnes sokeri on täysin sulanut nesteeseen.
3. Purista sitruunoista mehu
4. Sekoita keskenään yhdessä isossa kannussa sitruunamehu, sokeriseos, rommi, jäät ja iso loraus vettä (maistele aina välissä, että milloin seos on mieleisesi). Voit myös jakaa nesteet kahteen hiukan pienempään kannuun.
5. Koristele sitruunaviipaleilla ja tuoreella basilikalla

Oli aivan täydellistä istua takapihalla ja siemailla tätä sitruuna-basilikadrinkkiä tietäen, että oppari on nyt kasassa ja siihen ei tarvitse enää uhrata viikonloppuja tai arki-iltoja! Jihaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti