sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Suklaa-nutellakeksit


Törmäsin tällaisiin ihanuuksiin perjantaina ja pakkohan niitä oli heti kokeilla. Näissä suklaa-nutellakekseissä on ihanan täyteläinen maku ja aivan mahtava nutella-sydän kruunaa koko keksin. Nam nam!:)



Suklaa-nutellakeksit (n. 25 kpl)

5,3 dl jauhoja
1 1/4 tl soodaa
1/4 tl suolaa
230 g suolatonta voita
2,9 dl fariinisokeria
1 muna
1 keltuainen
1 1/2 tl vaniljasokeria
1 rkl turkkilaistajugurttia
150 g maitosuklaata
100 g valkosuklaata
100 g tummaa suklaata


1. Sekoita jauhot, sooda ja suola keskenään.
2. Sulata voi pannulla. Anna sen kiehua sen verran, että väri muuttuu kullanruskeaksi, jonka ansiosta voin maku muuttuu pähkinäiseksi. Jäähdytä voi kulhossa.
3. Vatkaa jäähtynyt voi, vaniljasokeri sekä fariinikokeri hyvin.
4. Lisää sekaan muna, keltuainen ja jugurtti. Sekoita kunnes ainekset ovat sekaisin.
5. Lisää kuivat aineet taikinaan. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat keskenään.
6. Nostele suklaa taikinan sekaan varovasti. Laita taikina jääkaappiin jäähtymään kahdeksi tunniksi.
7. Pyöritä taikinasta palloja (n. 1,5 ruokalusikallista taikinaa) ja taputtele pallosta lättänä käsiesi avulla. Laita teelusikallinen nutellaa taikinan keskelle ja taittele sen kulmat niin, että nutela jää piiloon taikinan sisälle (Varmista, että nutella ei valu mistään ulos) ja muotoile taikinasta taas pallo.
8. Asettele taikinapallot leivipaperille niin, että niiden väliin jää tilaa ainakin 5 cm. Paina pallojen päältä hyvin hellästi.
9. Paista keksejä uunissa 180 asteessa noin 9-11 minuuttia. Ripottele hieman jäähtyneiden keksien päälle merisuolaa.




1 kommentti: