tiistai 6. syyskuuta 2016
Blogi saa jatkoa uudessa osoitteessa!
Ihanaa, että käväisit täällä. Tämän blogin päivitys jäi, kun elämässä etsittiin omaa suuntaa. Nyt kuitenkin puhaltaa uudet tuulet ja päivittelen uutta blogia osoitteessa www.karkausvuosi.com. Luvassa on reseptejä, tarinoita uudesta kotikaupungistani Milanosta ja pohdintaa elämästä. Tervetuloa mukaan :)
maanantai 25. elokuuta 2014
Ravintolapäivä 17.8.2014: 2 Chicks & 1 Pig oli taas kehillä!
Neljäs kerta takana ja fiilis vieläkin yhtä upea kuin ekalla kerralla. 2 Chicks & 1 Pig hoiti homman taas tyylikkäästi kotia - eli myi kaiken loppuun.Eihän toi ravintolan perustaminen päiväksi ihan helppoa ole työn ohella, mutta en jättäis sitä väliin mistään hinnasta. Jos jostain oikeesti tykkää, niin kyllä sille vaan löytää aikaa ja sen eteen jaksaa nähä vaivaa.
Oli ihan huikeeta huomata, että meille on kertynyt jo vakkariasiakkaita! Erityisterkut sille saksalaisherralle, joka oli raahannu mukanaan tuttaviaan syömään meidän pulled porkia! Se on paras kehu, minkä voi saada! :)
Mua harmittaa, että kaiken tohinan keskellä puolet asiakkaista menee ihan täysin ohi. Olisi niin kiva jutella ihmisille ja tsiigailla puiston menoa enemmän. Jotenkin se koordinaatiokyky ja kyky selviytyä arkielämän helpoista tehtävistä, kuten helpoista päässälaskuista ja annosten kokoamisesta, katoaa siinä ravintolapäivän pienessä jännityspaniikki ylivireystilassa.
Tärkeä osa koko tätä ravintolapäivää on myös valmistelu. Siinä me ollaan kehitytty huimasti vuoden aikana. Ekalla tukkureissulla aikaa taisi mennä lähes kolme tuntia ja nyt neljännellä kerralla homma hoitu noin tunnissa. Aika ihmeellinen tämä meidän kehittyminen! Tähän saattaa vaikuttaa myös se, että niiden superisojen kärryjen työntäminen oli yllättävän hankalaa ekalla kerralla. Niiden käsittelyyn tarttis oikeesti jonku rekkakortin! :D
Meidän valmisteluiden aikana soi aina räppi ihan täpöö ja yleensä myös viini virtaa - kohtuullisissa määrissä tietenkin ;). Välillä myös satunnaiset twerkkausliikkeet saattaa kuulua myös kattaukseen. Tärkeintä on, että on hauskaa. Ja sitähän muuten on, kun parina on huikea sister from another mother, jonka swägä on niin mehu :D

Vaikka vielä ei ole throwback thursdayn aika, pakko nostaa esiin pekonitikut. Me esiteltiin nämä syntisen hyvät rakkauspakkaukset maailmalle toukokuun ravintolapäivässä ja ne oli heti hitti! Kyseessä on siis tikkuun pujotettu pekoniviipale, joka on voideltu vaahterasiirapilla ja paistettu uunissa kullanruskeaksi. Tämä suolasen ja makean yhdistelmä on hyvin addiktoiva. Ja onhan se universaali totuus, että peksu se vaan toimii aina.
Tämän kuvan hetki taitaa olla yksi mun elämän upeimmista hetkistä. En koskaan osannut odottaa, että meidän ruoka ja koko 2 Chicks & 1 Pig -konsepti saisi niin positiivisen vastaanoton. Fiilis oli aivan sanoinkuvaamaton.
Kiitti kaikille, jotka kävi meidän kojulla pari viikkoa sitten :) Kaikki kommentit ja ajatukset on enemmän kuin tervetulleita!
maanantai 11. elokuuta 2014
Banoffee-jäätelö: Kevyt ja syntisen hyvä banaanijäätelö
Yllä oleva kuvaa kertoo kaiken. Meitsillä on kesäinen addiktio ja se ei ole mikä tahansa addiktio. Se on banofeen eli banaanijäätelön puhdas himo. Se ei muuten ole mikään huono himo, koska se on terveellistä! God bless! Eli tätä herkkua saa kauhoa menemään vaikka kuinka - varsinkin, jos tätä verrataan yhteen Magnumiin (sekin on kyllä aika syntisen hyvää...)
Parasta tässä banaanijäätelössä on se, että siihen ei tarvitse mitään muuta kuin banaania. Tuore banaani pitää vain kuoria, pilkkoa paloiksi ja laittaa jäätymään pakkaseen. Simple as that!
Kun banaanipalat ovat jäätyneet, pyöräytä ne tasaiseksi soseeksi blenderillä tai sauvasekoittimella ja laita banaanisose pakkaseen taas hetkeksi jähmettymään.
Tietty banaanit voi vetää heti soseeksi ja laittaa sitten jäätymään pakkaseen. Mun mielestä siitä tulee kuitenkin kuohkeampaa, kun jäätyneet banaanit pyöräyttää soseeksi.
Jos haluat viedä banaanijäätelön nextille levelille, lisää mukaan maapähkinävoita oman maun mukaan. Itse laitan kahden banaanin kanssa yleensä reilun ruokalusikallisen tätä jumalten nektaria. Se on ihan älyhyvää!
Annoksen voi kruunata paahtamalla päälle manteleita. Jos haluaa, että jäde on entistäkin terveellisempää (siis suorastaan terveysruokaa), heitä mukaan myös vähän kaakaonibsejä.
Pakko tehdä tällaisia terveellisiä valintoja kaiken muun herkuttelun välissä, jottei muuttuisi ihan sotanorsuksi. Tämä on kuitenkin sellanen terveellinen herkku, joka tuntuu silti syntisen epäterveelliseltä eli makeannälkä lähtee kuin ohjus.
perjantai 25. heinäkuuta 2014
Viinivinkki: La Jara Rosé Frizzante Organic
Sain Fine Brandsilta testattavaksi Italialaista roséviiniä. Suurena viinisieppona mä olin enemmän kuin iloinen mahdollisuudesta päästä maistelemaan jotain uutta. Tähän väliin mun pitää todeta, että mun viinitietämys ei todellakaan ole mikään kovin ihmeellinen. Tiedän vaan, että hyvät viinit maistuvat mulle.
Viini pääsi testaukseen lapsuudenystäväni ja hänen poikaystävänsä muuton yhteydessä. Uusi kämppä piti skoolata käyttöön tyylikkäästi, koska kyseessä oli oikea unelmien asunto!
La Jara Rosé Frizzante on erittäin bueno kesän auringonpaisteeseen ja piknikeille. Voisin kuvitellä tämän myös herkullisena alkumaljana joissakin juhlissa. Lasiin voisi laittaa vielä muutaman marjan ja mintunlehden, jos haluaa oikein hifistellä.
Viini on alkoholipitoisuudeltaan vain 10,5 %. Sen totisesti huomaa, koska sitä on todella helppo juoda. La Jara Rosé Frizzante on ehdottomasti piknikviinien aatelia. (Pullossa on muuten tosi kätsy korkki. Sellanen, jonka saa auki normipullonavaajalla tai muilla välineillä, kuten stenkulla eli sytkärillä - tyylikästä i know).
Me kaikki kolme tykästyttiin tähän ihanan hentoon viiniin. Myös miesvahvistus heltyi viinille! Miehet hoi: Älkää säikähtäkö vaaleanpunaista sävyä - voitte yllättyä positiivisesti ;) Roséviini tekee myös hyvän vaikutuksen naisiin kesäisin. Tai ainakin allekirjoittaneeseen :D.
Viinin hinta ei paljoa lompakkoa köyhdytä, koska kyseinen viini irtoaa Alkosta alle 9 eurolla. Mullakin on lähtenyt samainen pullo mukaan Alkosta jo kerran, ja oon varma ettei se ollut viimeinen kerta.
Kesäisiä viinisuosituksia otetaan vastaan näin perjantain kunniaksi ;)
torstai 24. heinäkuuta 2014
If you can dream it, you can do it
I'm still alive nigga! Kuten moni on varmasti huomannu, mä katosin yli puoleksi vuodeksi blogin äärestä. Syy ei ole mikään maailmaa mullistava, vaan lähinnä se, että kiire vei tätä naista. Ja se vei ihan urakalla.
Tuohon puoleen vuoteen mahtui kiireen lisäksi paljon kaikkea muutakin: Ihmissuhteita, reissuja, oivalluksia, syvällisiä keskusteluja, uusia työtehtäviä, seikkailuja, pettymyksiä ja paljon upeita hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa. Kaiken tämän keskellä oon hahmottanut ehkä hiukan selvemmin, mitä haluan elämältäni. Erityisesti tiedän nyt tarkemmin, mitä en halua.
Kun mä aloitin blogin kirjottamisen, se toimi osittain pakokeinona arjesta. Jossain vaiheessa sitten siirryin elämään sitä elämää, jota oikeasti halusin elää. Elämää, jota elän juuri nytkin. Sen mukana tuli sitten tarve punnita asioita ja bloggaaminen jäi hetkeksi taka-alalle.
Tähän väliin täytyy vielä sanoa, että mun elämässä on tällä hetkellä kaikki erittäin reilassa. Mulla on ihana ja inspiroiva työ (huikeista kollegoista puhumattakaan), ihana perhe, todella rakkaita ystäviä ja jännittäviä reissuja luvassa. Mä olen oman elämäni herra ja tyytyväinen siihen. Tämän kaiken ansiosta olen enemmän kuin valmis katsomaan, mitä kaikkea tämä maailma voikaan tarjota mulle. Meitsillä on takki auki. Bring it on!
Kaikki tämä jorina johdattelee mut tarkemmin itse tähän blogiin. Kaiken tämän pohdinnan keskellä olen tajunnut, että mun pitää saada toteuttaa itseäni. Tällä en tarkoita mitään alasti viuhahtamista (vai tarkoitanko?:D) tai muuta übertaiteellista vouhotusta, vaan sitä, että saan toteuttaa itseäni ruoan välityksellä. Tämä käsittää kaiken valmistuksesta syömiseen ja ideoimiseen.
Mun tekis mieli aloittaa koko tämän blogin pitäminen aivan puhtaalta pöydältä, mutta eihän elämästäkään voi kumittaa osioita pois. Näillä siis mennään ja täysiä.
Toivottavasti sieltä löytyy vielä lukijoita, jotka teki aikaisemmin tästä hommasta todella palkitsevan. Oon todella kiitollinen kaikkien kommenteista. Just teidän kommentit sai mut avaamaan koneen ja jatkamaan tätä hommaa.
Jotta tämä ei menisi liian syvälliseksi avautumiseksi, tässä mun lyhyt ruokamanifesti:
Hyvä ruoka on elämän suola, joten älä tyydy paskaan safkaan.
Peace!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Avokado-halloumisalaatti
Torstaina oli duunipaikan pikkujoulut. En tiedä teistä, mutta ainakin mulle tollasten juhlien jälkeinen päivä on vähän rankka. Niin rankka, että rasvainen pizza kuulostaa ehkäpä maailman parhaalta asialta. Mä sain taisteltua kuitenkin tätä pizzahimoa vastaan hienosti ja päädyin syömään paketin halloumia (ei pizzahimoa nujerreta selleriä nakertamalla - you know) halloumisalaatin muodossa. Tietty tämä salaatti oli höystetty terveellisillä ainesosilla eli kyseessä oli aikamoinen erävoitto krapulapäiväksi.
Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana viikonloppu! Itse olin Porvoossa vanhempien luona hemmoteltava ja samalla näin rakkaita ystäviä.
Tämä terveellinen halloumisalaatti oli täydellinen uhrilahja mun kropalle, jotta sain hyvitettyä edellisillan humputtelut. Toivottavasti se tepsi, koska ainakin salaatti oli ihan pirun hyvää ja sitä tulen kyllä tekemään tulevaisuudessakin!
Tämä salaatti on pakattu täyteen hyvää. Avocado antaa hyviä rasvoja, granaattiomena ja viikunat antioksidantteja ja pinaatti K-vitamiinia, foolihappoa, kaliumia, magnesiumia, seleeniä sekä A-, C- ja B6-vitamiinia. Jotta homma ei menisi aivan liian terveelliseksi, mukana on myös sitä paketti halloumia.
Avokado-halloumisalaatti (yhdelle)
Kaksi kourallista lehtipinaattia
Kypsä avokado
puolikas granaattiomena
2 viikunaa
Paketti halloumia
1. Pese lehtipinaatit huolellisesti ja levitä ne lautaselle
2. Halkaise avokado ja viipaloi se
3. Pese viikunat ja halkaise ne
4. Halkaise granaattiomena ja jaa puolikas neljään sektoriin. Purista siemenet ja mehu kulhoon, josta sitten annostelet siemeniä salaatin päälle. Älä heitä mehua hukkaan, koska se on oikea terveyspommi!
5. Paista halloumi kuumalla pannulla, niin että siihen tulee kauniit paistojäljet
6. Asettele halloumi lautaselle ja siitä vaan nauttimaan.
lauantai 23. marraskuuta 2013
Ravintolapäivä 16.11.2013: Kahden chicksin päräyttävä paluu
Ravintolapäivä oli taas great success! Oli aivan huippu hauskaa taas kerran. Mahti tiimillä (sister from another mister) oli taas helppo lähteä Ravintolapäivään messiin. Mulla on sellanen kutina näiden muikkeleitten tarina ei jää vain Ravintolapäivän tasolle, koska sen verran upeita ideoita on syntynyt jo tähän mennessä!
Tässä on vähän fiiliksiä meidän raflapäivästä. Pakko vielä mainita, että 2 Chicks & 1 Pig pääsi vihdoin maailmankartalle. Meidän hodari pääsi Glorian Ruoka & Viini -lehden Facebook-sivuille ja pannarit Ravintolapäivän blogiin!
Tätä raflapäivää varten me teetettiin myös aivan mahtavat colleget! Nämä ovat pääseet käyttöön myös vapaa-ajalla.

(Kuva Glorian Ruoka & Viini -lehden fb-sivuilta)
Lisää kuvia sekä hienoja videoita löydätte Instagramista #2chicks1pig.
maanantai 11. marraskuuta 2013
Ravintolapäivä: 2 Chicks & 1 Pig is back!
Menestyksekkäästi ravintolabisneksen aloittanut 2 Chicks & 1 Pig tekee päräyttävän paluun 16.11.
Oman raflan pyörittäminen oli sen verran hauskaa hommaa, että ravintolapäivään oli lähdettävä messiin myös nyt. Ruttiksen nurkasta löytyy taas salaperäisiä hymyjä sekä pirun hyvää ruokaa. Varmaa on, että hymyt (eikä myöskään ruoka) eivät jätä ketään kylmäksi, vaikka räntää tulisi vaakatasossa.
Tulkaa ihmeessä moikkamaan meitä sekä maistamaan herkkuja :)

Täältä pääsee meidän Facebook eventtiin. Tiivistettynä: Meidät löytää taas Helsingin Ruttopuistossa. Ravintola 2 Chicks & 1 Pig aukaisee luukkunsa kello 11.00 aikoihin sulkee sen, kun tarjottavat loppuvat.
"Viime ravintolapäivästä tuttu 2 Chicks & 1 Pig tekee päräyttävän comebackin. Ruttopuiston tällä kertaa hieman hyisessä nurkassa tarjoillaan jälleen lämpimiä, salaperäisiä hymyjä sekä tajunnan räjäyttävää ruokaa.
Tarjolla on tällä kertaa gourmet hodareita, kardemummalla maustettua ahvenanmaan pannaria sekä suuren suosion saavuttanutta inkiväärillä maustettua lemonadea. Kaikki on tuttuun tapaan itse valmistettua - napsahtavia nakkeja lukuunottamatta."
Tulkaa ihmeessä moikkamaan meitä sekä maistamaan herkkuja :)
maanantai 28. lokakuuta 2013
Vaivaton vaivaamaton leipä
Hei kaikki ubaanit emännät! Ärsyttääkö sinuakin, koska haluaisit vääntää itse ihanan rapeakuorista leipää, mutta aika ei tunnu riittävän? Ja jos joskus satut olemaan kotona hyvissä ajoin, leivän vaivaaminen (joka leivontapiireissä tunnetaan myös kovan luokan käsitreeninä) ei vaan nappaa. Tuttu tunne? Joo, niin mullekin oli.
Tässä on kuitenkin vastaus rukouksiinne - vaivaamaton leipä.
Mun elämä muuttui, kun tutustuin vaivaamattomaan leipään. Vaivaamaton leipä on suorastaan universumin lahja ihmisille, jotka haluavat kotinsa täyttyvän ihanasta leivän tuoksusta.
Tämän leivän voi laittaa alulle kätevästi illalla ennen nukkumaan menoa ja homman hoitaa loppuun, kun saapuu töistä seuraavana päivänä. Näin leivästä pääsee nauttimaan vielä samana päivänä ja käsitreenin voi hoitaa ihan salin puolella.
Vaivaamaton leipä
7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl noin 42 asteista vettä
1. Sekoita kuivataineet yhteen ja lisää mukaan vesi.
2. Peitä taikinakulho tuorekelmulla ja anna kohota 12-18 tuntia
3. Kuumenna uuni 225 asteeseen ja laita uuniin pata/kattila kansineen kuumenemaan
4. Kaada taikina jauhoitetulle leivinliinalle (jauhoja saa laittaa tosi runsaasti). Heitä taikinan päälle runsaalla kädellä jauhoja. Käännä taikinan reunoja taikina alle ja kääri leipä leivinliinan sisään. Anna levätä vielä noin 30 min.
5. Ota kuuma pata/kattila uunista ja heitä taikinapallo leivinliinasta sinne ja laita kansi päälle ja paista leipää noin 30 min
6. Ota kansi pois ja paista vielä noin 15 min
Tässä vielä kuvasarja vaivaamattoman leivän tekoprosessista:
Tässä on kuitenkin vastaus rukouksiinne - vaivaamaton leipä.
Ensin olin enemmän kuin skeptinen tämän vaivaamattoman leivän suhteen, koska eihän ihanan rapeakuorista ja sisältä ilmavaa leipää voi syntyä ilman hikeä ja lihaskipuja. Näköjään voi! Tämä ohje on pyörinyt useissa ruokablogeissa ja monelle tämä vaivaamaton leipä saattaakin olla tuttu. Jos et kuitenkaan ole vielä päätynyt tekemään tätä, suosittelen!
Tämän leivän voi laittaa alulle kätevästi illalla ennen nukkumaan menoa ja homman hoitaa loppuun, kun saapuu töistä seuraavana päivänä. Näin leivästä pääsee nauttimaan vielä samana päivänä ja käsitreenin voi hoitaa ihan salin puolella.
Vaivaamaton leipä
7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl noin 42 asteista vettä
1. Sekoita kuivataineet yhteen ja lisää mukaan vesi.
2. Peitä taikinakulho tuorekelmulla ja anna kohota 12-18 tuntia
3. Kuumenna uuni 225 asteeseen ja laita uuniin pata/kattila kansineen kuumenemaan
4. Kaada taikina jauhoitetulle leivinliinalle (jauhoja saa laittaa tosi runsaasti). Heitä taikinan päälle runsaalla kädellä jauhoja. Käännä taikinan reunoja taikina alle ja kääri leipä leivinliinan sisään. Anna levätä vielä noin 30 min.
5. Ota kuuma pata/kattila uunista ja heitä taikinapallo leivinliinasta sinne ja laita kansi päälle ja paista leipää noin 30 min
6. Ota kansi pois ja paista vielä noin 15 min
Tässä vielä kuvasarja vaivaamattoman leivän tekoprosessista:
...jotta tulos olisi enemmän leivän näköinen.
Kääri keittiöpyyhke leivän päälle ja anna sen levätä noin 30 min.
Pyöräytä leipä leivinliinasta kattilaan. Tämän jälkeen kattila vaan uuniin ja leipä on lähes valmis!
maanantai 7. lokakuuta 2013
Feta-pinaattipiirakka
Kuten aikaisemmassa postauksessa lupasinkin, niin tässä on yksi suolaisten piirakoiden lemppareistani: Feta-pinaattipiirakka.
Suurena Kreikkafanina rakastan kaikkea, missä on fetaa. Ja fetalla muuten tarkoitan kunnon fetaa enkä mitään apetitin tetrapakkauksissa myytävää valkoista tahnaa (sori vaan...). Kun kunnon fetaa syö, voi melkein nähdä turkoosin meren ja kuulla kreikkalaisen musiikin. Almost. Pahimpaan Kreikkakuumeeseen voi tsekata vanhat Kreikan reissun kuvat.
Nyt takaisin feta-pinaattipiirakkaan...
Tähän feta-pinaattipiirakkaan ei tarvitse mitään pinaattia ja fetaa ihmeempiä aineksia. Loput aineet on sellaisia jotka löytyy hyvin varustetuista keittiöistä ;)
Feta-pinaattipiirakka (24-26 cm vuoka)
Suolaisen piirakkapohjan ohje löytyy täältä!
Täyte:
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
150 g pakastepinaattia
200 g fetaa
2 dl kermaa
2 kananmunaa
timjamia
oreganoa
basilikaa
suolaa
pippuria
noin 50-100 g tomaatteja koristeluun
1. pilko sipulit ja valkosipulit
2. kuullota sipulit ja lisää pannulle myös jäiset pinaattipallerot
3. Anna pinaatin sulaa sipulien joukkoon
4. Lisää puolet fetasta pinaattiseokseen ja mausta
5. Sekoita keskenään munat ja maito. Voit lisätä myös tähän seokseen hiukan mausteita, jos siltä tuntuu
6. Kaada pinaattiseos piirakkapohjan päälle. Murenna päälle myös loppufeta ja lopuksi kaada munakermaseos piirakan päälle. Koristele vielä piirakka kirsikkatomaatin puolikkailla.
7. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea
tiistai 24. syyskuuta 2013
Slowdecoration: Hitaasti, mutta varmasti etenevä sisustusprojekti
Mä tosiaan muutin kesäkuun puolessa välissä uuteen asuntoon ja siitä lähtien mun kämppä on ollut sisustamisen kohteena - lähinnä ajatustasolla. Mä päätin, että tällä kertaa en osta mitään turha vaan laitan paikat ajan kanssa kuntoon. No aikaa on jo vierähtänyt muutama kuukausi, mutta rojektille ei näy vielä loppua!:D
Class Olhsonin juhlavalot tuo kivasti tunnelmaa pimeneviin iltoihin.
Class Olhsonin metallikori toimii hyvänä tyynyjen säilytyspaikkana. Clasulla kannattaa muuten käydä aina tasaisin väliajoin tsekkaamassa tarjonta, koska sieltä tekee aina mitä upeampia löytöjä!
Jo aikaisemmin esittelemäni avainhylly. Inhoan, jos avaimet pyörii ympäri asuntoa ja niitä saa sitten etsiä kissojen ja koirien kanssa kiireessä.
Kyseessä on siis 27 neliön tehoyksiö, joten neliöistä saa ottaa aivan kaiken irti miettimällä sisustusratkaisuja oikein huolella ja ajan kanssa.
Laser Cut Studion hirvenpää komeilee peilin yläpuolella.
Mä sain vihdoin viime viikolla hommattua tänne sohvan! Sohva löytyi tori.fista ja en voi olla tyytyväisempi siihen. Se on täydellisessä kunnossa ja juuri sopivan kompakti tähän asuntoon. Vaikka se on ehkä jonkun mielestä tylsän harmaa, siihen saa kivasti väriä tyynyjen avulla. Ne onkin ostoslistalla nyt ;).
Tähtään siihen, että pääsen piakkoin esittelemään keittiötä vähän tarkemmin teille. Siellä on pari juttua vielä työnalla, mutta toivottavasti saan ne valmiiksi mahdollisimman pian :).
maanantai 23. syyskuuta 2013
Moko Market & Cafén lauantaibrunssi
Syksy on virallisesti täällä, koska mun elämässä alkoi brunssikausi. En tiedä mikä siinä on, että kesällä sitä ei vaan tule käytyä brunsseilla. No pitkän ja kuuman kesän jälkeen mä korkkasin brunssikauden avatuksi Sörnäisten Moko Market & Café lauantaibrunssilla.
Yksi iso bonus tässä Moko Marketin brunssissa oli heti sen sijainti Sörnäisissä. Tämä paikka on sen verran lähellä mun kämppää, että välimatkan voi taittaa joko jalan tai sporalla. Tykkään myös siitä, että tyylikkäitä kahviloita ja ravintoloita löytyy ydinkeskustan ulkopuolelta.
No nyt itse ruokiin.
Moko Marketissa on siis tarjolla kolmenlaista brunssisettiä aikuisille:
Kahvilla/teellä 15,90€
Erikoiskahvilla 17,50€
Talon smoothiella 17,90€
Myös perheet oli huomioitu todella mukavasti, joten tänne kannattaa suunnata myös penskojen kanssa.
Lapset 5-14v. 7,90€
Lapset 0-4v 0€ (1 / talous)
Brunssipöytä ei ollut mikään superlaaja, mutta se ajoi asiansa erittäin hyvin. Erikoismaininnan saa uunituoreet croisantit sekä appelsiinimarmeladi, jossa oli kardemummaa seassa - Pure heaven!
Suolaiset vaihtoehdot rajoittuivat leipien ja croisanttien sekä leipätäytteiden lisäksi kahteen salaattiin ja juustoihin. Näitä suolaisia vaihtoehtoja olisi kyllä voinut olla enemmän. Pitkään haudutettu puuro istuisi tähän Mokon brunssiin myös todella upeasti (vink vink).
Makeasta puolesta vastasivat pannarit & marmeladit, (omena?)kakku vaniljakastikkeineen sekä hedelmät.
Tarjolla oli myös ubersöpöissä purnukoissa jogurttia, jonka päällä oli pähkinöitä ja pohjalla hilloa. NAM!
Kokonaisuutena Moko Market & Cafén brunssi oli positiivinen yllätys ja aion palata sinne vielä uudestaan. Jotain jäin kuitenkin kaipaamaan ruokapuolelta.
Positiivista paikassa oli myös se, että kahvila oli mukavan rauhallinen eikä aivan täyteen ahdettu. Lisäksi paikan sisustus ansaitsee erikoismaininnan!
No sisustamisesta puheenollen, tämä Moko Market toimii samanaikaisesti sekä kahvilana että sisustusmyymälänä. Eli samalla reissulla pääsee siis sekä syömään että shoppailemaan. Aika täydellistä, eikö vain?
Mä löysin heti pari asiaa, jotka voisin käydä kotiuttamassa kunhan tämä sisustusrojekti etenee.
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! Mun viikko ei alkanut ihan mallikaasti, koska keuhkokuume vaivaa. Mutta eiköhän tämä tästä, kun ottaa oikein chillisti! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)